helmikuu 2015

Poni ja Yksisarvinen

Nörtin siskon lapsista kahdella on syttärit melko lähekkäin ja anopin pyynnöstä tein pojalle kilpikonnan ja tytölle ponin. Meinasi tulla hieman kiire, kun ensin influenssa kaatoi petiin ja sitten vielä tuo […]

Surrealistiset sukat

Jokunen viikko sitten kun värjäilin lankoja, tei jos jonkimoisia kokeiluja vyyhtien kanssa. Yksi oli se, että jaoin ihan randomisti vyydin osiin ja dippailin osat kahteen eri väriseen liemeen, värit oli […]

Sateenkaaripiirakkaa

Urasuunnittelu-sukat kaksi. Päätin sitten ottaa härkää sarvista ja opetella pitsineuleen sukkaan. Paljon olen noita piirakkasukkia netissä katsellut ja ajattelin, että josko kokeilisin minäkin. Eihän se ollut ollenkaan vaikeaa! Ja noiden […]

Tunika vai Tuluskukkaro?

En ole mitään kaulahuivia isompaa neulonut sitten viime vuosituhannen. Pari torkkupeittoa ole virkannut, mutta itselleni en ole mitään vaatetta neulonut vuosiin. Kuten tuolla aiemmin kerroin, mulla on 500g aivan ihanaa […]

Vaahtokarkki valepalmikko

Olen viettänyt kolme viikkoa uravalmennuksessa, jonka tarkoitus on ”keksiä” työttömille uusia uria ja aktivoida heitä. No, kolmen viikon jälkeen olen kiukkuinen ja tylsistynyt. En oppinut mitään uutta ja erinnäisten virastojen […]

Varovaista tutustumista

Työhuoneeseeni muutti uusi ystävä. Tai toistaiseksi me ollaan otettu ensiaskelia tutustumisen saralla. Sain ystävltäni Sadulta rukin lainaan. Kehräämään opettelu on pitkään ollut haaveissa ja nyt tuossa vieressä, täällä työhuoneessa on […]

Instagrammissa voitettua

Seurailen Instagramissa latvialaisen kehräämö/neulomo/värjäämö Tines-shopin tiliä ja heillä oli kilpailu, jossa piti kertoa mitä neuloisi heidän ihanasta sateenkaarilangasta ja mie sinne runoilin oman osuuteni. Palkintona oli ihan kivat alennukset tuosta […]

Valepalmikko

Mä olen aina jotenkin pelännyt tämmöisten neuleiden opettelemista ja tekemistä. Tänä vuonna olen kuitenkin päättänyt, että nyt opetellaan uutta ja paljon. Kuvioneuleita ja vastaavia olen neulonut, varsinkin nuoruudessani (jurakaudella), niin […]

Pöllönen

”Ei tullut pipoa, tuli pöllö.” No, ei siitä pipoa pitänytkään tulla, mutta pöllön takalisto muistutti erehdyttävästi hattua, joten pitihän sitä testata. Tällä kertaan tein Heidi Bearsin Aloysius the african flower […]

Yksisarvisen Oksennus

Lankaa voi värjätä myös mikrossa. Siihen tarvitaan lankaa, värejä ja astia joka kestää mikrossa ja johon vyyhti mahtuu. Homma lähtee samalla tavalla liikkeelle, eli ensin vyyhti kastellaan kunnolla. Meillä on […]