marraskuu 2015

Pienelle tytölle pieni koira

Tämmönen hempeä hauveli lähti pienelle tytölle joululahjaksi. Lankana Novitan Ipana, ihanan ohut akryylilanka. Koirasta tuli herttaisen pikkuinen 🙂 Ensimmäistä kertaa virkkasin Ipanasta ja tykästyin kovasti. Lisää siis tulossa. XOXO

Pinkki poni

Eräs pieni neitokainen tykkää vaaleanpunaisesta, pinkistä ja hepoista. Noilla toiveilla sain aikaan melkoisen hempukan Fatty Lumpkin-ponin. Vaikka ihan hirmuisesti tykkään tehdä puuvillalangoista noita elukoita, niin jotenkin tuo Novitan Nalle vaan […]

Kilpikonnanen

Atuin-kilpikonna, en enää tiedä edes kuinka mones mahtaa oikein olla. Tämän virkkasin Dropsin Cotton Light langasta, joten kaverilla on kokoa. Ei nyt ihan samaa kokoluokkaa ole kuin serkkunsa Galapagos-saarilla, mutta […]

Sakari sarvikuono

Tällä kertaa ihan uusi tuttavuus, eli Heidi Bearsin mallin mukaan tehty sarvikuono. Lankana käytin Dropsin Cotton Lightia ja pakko todeta, että en kyllä mitenkään ihastunut siihen lankaan. Komeata jälkeähän sillä […]

Pallottelua

Työkaveri tahtoi kaksi palloa paikallisen joukkueen väreissä. No, minähän tein. Lankana on Novitan Seiskaveikka ja palloista tuli melkoisen hyvän kokoiset. Kovasti oli tyytyväinen kun ensimmäisen palleron sain valmiiksi, toinen odottaa […]

Kirahvi Cataniasta

Taas vaihteeksi Heidi Bearsin Jedi-kirahvi. Yleensähän mie näitä värkkäilen niin, että yhdistän palat valkoisella, mutta koska olin saanut harmaata Cataniaa, niin päätin yhdistellä kirhavin palaset sillä. Ei ollenkaan pöllömmän värinen […]

Kun Urpo uuteen kotiin lähti

Kirpparilta löytyi rusetti kaulaan ja äiti innostui neulomaan Urpolle oman pienen neuletakin. Eihän sitä nyt ihan ilmankaan voi uuteen kotiin lähteä. Tyytyväisiltä vaikuttivat niin uudet omistajat kuin Urpokin 🙂 XOXO

Tampereella vaan ei messuilla

Se oli taas se viikonloppu, kun käsityömessut olivat Tampereella. Alunperin myös mun piti mennä sinne, olisin päässyt bloggaajana sisään ilmaiseksi, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että en mene. Olen messuilla […]

Elegantti Elefantti

Seuraavaksi afrikankukkaeläintarhaan tulla tupsahti Nellie-elefantti. Malli jälleen kerran Heidi Bearsin ja Ravelrystän se löytyy. Kannattaa lukea ohjeet huolella, muuten voi jäädä tärkeä juttu tekemättä. Meihän syöksyin värkkäämään elukkaan samantien ja […]

Revontulitusta ystävälle

Että mitenkö Bilteman halppis lattiapalapeli liittyy Revontuli-huiviin? No, vaikka niin, että siitä saa melkoisen hyvän alustan, jonka pällä pingottaa huivi. Mä naureskelin, että jotenkin tuntuu ihan hullulta ostaa semmoinen ”oikea” […]