Torkkupeitto

Tästä voinee hyvällä omallatunnolla sanoa, että tää on ollut semmoinen ikuisuusprojekti. Yhtenä päivänä, kun mikään ei oikein huvittanut, kaivoin tämän torkkupeitontekeleen esille ja päätin, että nyt tai ei koskaan tää tehdään loppuun. Aikoinaan Novitan tehtaanmyymälässä myytiin Pirtelö-lankaa todella edullisesti pois ja mie sitä sitten hamstrasin melkoisen määrän torkkupeittoa varten. Torkkupeitto oli Nörtin idea. Meillä oli yksi torkkupeitto, jonka olin Seiskaveikasta tehnyt, mutta kun tuo Nörttiseni on melko pahasti villalle allerginen, ei sen peiton alla voinut nukkua päikkäreitä. Joten piti tehdä torkkupeitto villattomasta langasta ja sitähän tuo Pirtelö on.

Ensin virkkasin isoja isoäidinneliöitä, yhdistin ne ja sitten vielä samalla tyylillä virkkasin reunan neliöiden ympärille. Ihan kiva ja mukavan painava peitto tuli ja veikkaan, että sen alla näkee varsin mukavia unia. Pirtelöä jäi sen verran, että nyt jämistä on tulossa vauvanpeitto.

Tikrukin tykkää!

XOXO

Vastaa