Pikapiipahdus Tallinnaan

Viime viikolla tehtiin pikainen reissu Tallinnaan. Itse matka ei maksanut juuri mitään, joten reissussa saattoi tehdä hieman ostoksia. Ihan kuin sitä nyt olisi lankaa yhtään enempää tarvinnut… Tarkoitus oli käydä vain Jollerissa, vanhassa kaupungissa hakemassa vironvillaa. Jostain syystä mulla ei oo mitään hinkua mennä Karnaluksiin, en tiedä mistä se johtuu. Ehkä siitä, että sitä mainostetaan valtavana liikkeenä jossa valikoimaa on enemmän kuin tarpeeksi. Jotenkin tykkään pienistä putiikeista, jossa näkee suunnilleen yhdellä silmäyksellä mitä kaupassa on. Ehkä joskus menen tuolla isossa liikkeessä käymään, mene ja tiedä.

Satamasta otettiin taksi ja hurautettiin Jolleri Käsitöö Kamberiin (Müürivahe 11). Olishan sinne kävellytkin, mutta kun mulla oli kepit mukana ton polveni vuoksi, niin ajan säästämiseksi mentiin sinne taksilla. Paluumatka sitten käveltiin hissukseen.

Jollerista lähti mukaan neljä vyyhtiä vironvillaa vallan kauniissa sävyissä ja sitten Alizen Batik Design Bellaa (100% puuvilla, 50g/180m) Villoista tulee huiveja ja ehkäpä myös Bellasta. Toivottavasti Bella on kaunista myös neulottuna, eikä kuulu näihin ”nätti vain kerällä” lankoihin. Ihanan tuntuista se ainakin on! Kassalla huomasin, että kas, lankoja olisi ollut myös toisessa kerroksessa, mutta kierreportaat vaikuttivat hieman haasteellisilta kiivetä keppien kanssa, joten jääkööt seuraavaan kertaan! 🙂

Jollerissa oli ihan mielettömän ihana ja avulias myyjä, joten palvelusta täydet pisteet!
2015-05-23 18.19.27

2015-05-23 18.17.03

2015-05-21 14.19.36

2015-05-21 14.19.44

2015-05-23 18.15.18

2015-05-23 18.22.08

2015-05-23 18.21.49

2015-05-23 18.21.36

2015-05-23 18.21.14

Mulla todellakin oli tarkoitus käydä todellakin vain ja ainoastaan tuolla Jollerissa. Nörtti tutkaili karttaa siinä samalla kun me käveltiin hissukseen kohti satamaa ja totesi, että tossahan toi olisi korttelin päässä toi toinenkin lankakauppa. Olin vähän sitä mieltä, että ei varmaan tartte, mutta Nörtti ilmoitti, että ”Haluut kumminkin, nyt mennään!” Suuntana siis Kaubamajan talo ja Liann Lōngad-liike (Gonsiori 2) Ihana pieni liike ja ihan täynnä kaikkea ihanaa. Mie siellä huokailin sitä värien määrää ja jos lompakossa ois ollut enemmän mitä tuhlata, niin oisin ostanut koko sateenkaarellisen värejä itselleni. Hillitsin haluni ja ostin vähän sitä ja vähän tätä. Suurin osa uusia tuttavuuksia, joten kiva päästä kokeilemaan mitä niistä saa aikaiseksi.
2015-05-21 15.00.48

Alize Angora Gold (80% akryyli, 10% mohair, 10% villaa 100g/550m Lanka ei siis sisällä angoraa.) Periaatteessa samaa lankaa kuin mistä tein äidille Revontulihuivin, mutta ilman metallilangan kimalletta.
2015-05-23 18.16.04

Alize Batik Design Wool & Bamboo (40% villaa, 40% akryylia, 20% bambua 50g/175m) pehmoista kuin unelma! Näistä tulee omiin jalkoihin unisukat, ei vilukissan varpaat palele talvellakaan, saati näin kesällä. Tajusin muuten kotona, että kummasti on alkanut keltainen ja oranssi hiipimään mun värimaailmaan…
2015-05-23 18.15.37

Alize Batik Design Bahar (100% merseroitu puuvilla 100g/260m) mukavan pehmoinen lanka ja ihan huikeet värit! Tää lanka suorastaa huutaa päästä huiviksi. Vielä pitää miettiä, että mikä on malli, jonka teen.
2015-05-23 18.14.56

Hot Socks Diamond (75% villaa 25% polyamidia 50g/210m) Melkoisen ohut sukkalanka meikäläiselle, mutta oli niin ylisuloisen värinen, että oli ihan pakko ostaa ja tulee se talvi tänäkin vuonna. Toisaalta tästä voisi tehdä sievät pitsisukat ihan vaan kotikäyttöön.
2015-05-23 18.14.22

Alize Batik Design cotton club Cotton Gold (55% puuvilla 45% akryyli 100g/330m) Huivi, huivhan se. Ihanan värinen ja kivan pehmoinen lanka. Jotenkin vaikuttaa pahasti siltä, että oon jäänyt koukkuun huiveihin, meinaan noita lankoja kun katselin ja ostin, niin aina oli päälimmäisenä mielessä ajatus huivista.
2015-05-23 18.14.04

Että semmoinen shoppailureissu. Seuraavaa reissua odotellessa. Niin ja muuten, se Sadamarketissa ollut lankakauppa on kuulemma lopettanut toimintansa, näin mulle kerrottiin, enkä siellä kierrellessä kyseistä puotia nähnytkään.

Vastaa