Tapion Kaupassa

Varmasti jokainen neuloja ja virkkaaja tietää ainakin nimeltä Lankatalo Tapion Kaupan. Moni on heidän nettikaupasta tilannut ja moni on käynyt liikkeesäkin ostoksilla. Tähän asti olen ihastuneena lukenut kertomuksia kyseisestä kaupasta, miten se on täynnä kaikkea ihanaa ja kaikkea on paljon! Heinäkuussa kun mökillä oltiin, satoi vettä ja lämpömittarin mukaan ulkona oli +9c lämmintä. Kysyin, että oisko mitenkään mahdollista vaikka ajella Päntäneelle (Kauhajoelle) tuonne Tapion Kauppaan. Koska Nörtti on melkoinen tarjoushaukka, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun kerroin, että olis Dropsin Super Sale (-35%) niistä langoista joita mie haluisin ja sitten siellä ois viellä poistomyynnissä Novitan Miamia 1€/kerä, niin kovin oli innokas lähtemään.

Mökiltä ajaa parisen tuntia tuonne Päntäneelle. Tuo on kyllä jotenkin niin hauska paikka, vähän syrjässä kaikesta ja ykskaks edessä on valtava lankakauppa! Liiketila lienee vanha huoltoasema tai vastaava. Mutta väliäkö hällä, ovista kun astuu sisään aukeaa eteen lankahamsterin paratiisi! Lankaa melkeen silmänkantamattomiin! Palvelu oli eirttäin ystävällistä ja miehiä oli ystävällisesti ajateltu omalla nurkkauksella, jossa oli kiikkustuolia ja muuta jossa istuskella. Sinne se Nörttikin suuntasi, istahti kiikkustuoliin ja avasi Clash Of Clans pelin.

thumb_IMG_6681_1024

thumb_IMG_6683_1024

thumb_IMG_6807_1024

Mulla oli sellainen aavistus, että kun tuonne menen niin varmaan lähtee homma ihan lapasesta ellen tee tarkkaa ostoslistaa ja pysy siinä. Niinpä tein listan ja toden totta, yhtään ylimääräistä kerää en ostanut. No, siis listasta sen verran, että siinä luki vaan lankojen nimet, ei montako kerää saisi ostaa 😀 Lankaostokset oli melko pitkälle ajatuksella, että virkkaan niistä sitten noita afrikankukkaeläimiä. Siksi mukaan lähti Dropsin Safrania ja Cotton Lightia sekä tietysti niitä poistomyynnissä olleita Miameita. Cataniaa mulla on ollut varastossa muutama harmaa kerä, jotka sain ystävältäni, koska hän ”kyllästyi Cataniaan”, nyt ostin muutaman eri värisen, joista virkata kukkia ja jotka sitten voi yhdistää sillä harmaalla. Onpahan mitä tulevana pimeänä vuodenaikana värkkäilee…

thumb_IMG_6808_1024

thumb_IMG_6810_1024

thumb_IMG_6812_1024

thumb_IMG_6815_1024

Kaikkinensa oikeen kannattava reissu. Paluumatkalla käytiin vielä Kauhajoella syömässä ja sitten taas nautittiin pari tuntia Suomen kauniista kesäsäästä. Oli hetkiä kun satoi vähemmän ja hetkiä kun satoi niin, että piti vauhtia hidastaa. Onneksi harmaan päivän pelasti ihanan väriset langat!

Aurinkoa,
Tanjanimmari

Vastaa